Roska päivässä -liikkeen tarina
"Ryhdyimme perheen kanssa keräämään lasia ja muuta roskaa pois. Toiminta yhteiseksi hyväksi tuotti hyvän mielen. Samanaikaisesti näin, kuinka ihmiset makasivat vilteillään roskat ympärillään. Mielessäni heräsi elävä ja voimakas kysymys: kuinka voisi innostaa ihmiset välittämään omasta lähiympäristöstään? Kirjoitin Ilta-Sanomiin mielipidekirjoituksen ehdottaen uimarannalle talkoita. Kirjoitus julkaistiin, mutta mitään ei tapahtunut. Mieleeni kuitenkin jäivät hyvä mieli ja kysymys."

Roska päivässä -liike
syntyi lopulta neljän vuoden päästä kalliolla Helsingin
Pohjois-Haagassa, vuonna 2000. Kallio oli täynnä roskaa ja
lasinsirpaleita. ""Helsingin täytyy näyttää siistiltä,
kun mummo tulee kylään", sanoi Ilona-tytär,12v. Iisa, 9v,
Ilona ja äiti ryhtyivät kolmisin siivomaan kalliota. "Siinä
siivotessa sain viimein alitajunnan kypsyttämän vastauksen
kysymykseeni", Tuula-Maria kertoo. "Jos jokainen ihminen
keräisi roskan päivässä, ympäristö pysyisi
siistinä."
Tuula-Maria ryhtyi kutsumaan ihmisiä mukaan
Roska päivässä -liikkeeseen. Liikkeestä tuli nopeasti
valtakunnallinen. "Kerran kerätessämme roskia Iisa sanoi
9-vuotiaan itsevarmuudella: -Tästä liikkeestä pitää tulla
maailmanlaajuinen", Tuula-Maria kertoo. "Havahduin Iisan
ajatukseen ja tästä lähtivät liikkeelle kotisivujemme käännökset
eri kielille."
Roskaliikkeen myötä Pohjois-Haagakin siistiytyi, mutta perustamiskallio pysyi pitkään roskaisena. Vuosikymmenten varrella rikottuja asinsirpaleita oli kallliolla varmaan miljoonia kappaleita.
"Pidin kalliota pitkään toivottomana tapauksena, jolle ei kerta kaikkiaan voi mitään. Sitten perheeseemme tuli kissa, joka tarvitsi ulkoilutuspaikkaa. Ryhdyin siivoamaan kalliota yksin, vaikka tämä tuntui järjettömän toivottamalta", Tuula-Maria kertoo.

"Mieheni Jari tuli auttamaan ja päivittelimme yhdessä siivouksemme toivottomuutta. Sitten Jari sanoi: "On tässä toivoa, minä sain tämän yhden pienen paikan puhtaaksi." Tästä sai alkunsa paikallinen Kissa kalliolle -projekti, johon osallistui toista sataa ihmistä, joiden voimin toivottomalta tuntunut kallio siivottiin puhtaaksi. Monet paikalliset alkoivat kutsua kalliota "Kissakallioksi". Projekti jatkuu edelleen paikallisten ihmiten voimin ylläpitoluontoisesti.
Kissa kalliollle -projekti on toiminut meille esikuvana ja muistutuksena siitä, että mahdottomaltakin tuntuva hanke muuttuu mahdolliseksi sitkeydellä ja yhteistyöllä.
Tästä toiminta on edennyt muun muassa Roskakävelyihin, Miniroskiksiin, Miniroskistyöpajoihin ja kauniiksi tuunattuihin roskapönttöihin. Roska päivässä- liike on mukana useammassa kirjassa. Meistä on tehty myös paljon lehtijuttuja ja radiohaastatteluita, myös tv-haastatteluja.
Roska päivässä -liike on tuonut myös kaksi kertaa kutsun Linnan itsenäisyyspäivän juhliin: ensimmäisellä kerralla kutsujana oli presidentti Tarja Halonen vuonna 2009 ja toisella kerralla presidentti Sauli Niinistö vuonna 2018.
Roska päivässä -liikkeen ja Tuula-Maria Ahosen saamat tunnustukset:
Vuonna 2020 Tuula-Maria Ahonen sai Palosuojarahaston innovaatiopalkinnon 2020 kunniamaininnan Miniroskis-innovaatiolle. Miniroskiksen avulla voidaan tehokkaasti ehkäistä muun muassa metsäpaloja, kun tupakantumpit voidaan ottaa turvallisesti talteen ilmatiiviiseen Mininiroskikseen luonnossa kuljettaessa.
Vuonna 2018 Tuula-Maria Ahonen puolisoineen sai toisen kerran kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän Linnanjuhliin Roska päivässä -liikkeen edustajana. Kutsujana oli presidentti Sauli Niinistö.
Vuonna 2010 Roska päivässä -liike ja sen perustaja Tuula-Maria Ahonen saivat Yves Rocher-säätiön Terre de Femmes -palkinnon.
Vuonna 2009 tapaseura myönsi Tuula-Maria Ahoselle Vuoden tapateko -kunniamaininnan Roska päivässä -liikkeen perustamisesta.
Vuonna 2009 Tuula-Maria Ahonen puolisoineen sai kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän Linnanjuhliin Roska päivässä -liikkeen edustajana. Kutsujana oli presidentti Tarja Halonen.
Vuonna 2008 Tuula-Maria Ahonen sai Vihervuoden mitalin Roska päivässä -liikkeen merkeissä.
Vuonna 2007 Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunta myönsi Roska päivässä -liikkeelle vapaaehtoistyön kunniamaininnan.
Vuonna 2009 Tuula-Maria Ahonen puolisoineen sai kutsun tasavallan
presidentin itsenäisyyspäivän Linnanjuhliin Roska päivässä -liikkeen
edustajana. Kutsujana oli presidentti Tarja Halonen.
Vuonna 2018 Tuula-Maria Ahonen puolisoineen sai toisen kerran kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän Linnanjuhliin Roska päivässä -liikkeen edustajana. Kutsujana oli presidentti Sauli Niinistö.
Vuonna 2001 Roska päivässä -liike sai Vihreän Sivistysliiton Vuoden Visio -palkinnon.
Roska päivässä -liikkeelle on myönnetty myös Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kunniakirja ja se on valittu Global Ideas Bankin ideapankkiin merkittävien sosiaalisten ideoiden ryhmään.

Vuonna 2020 Tuula-Maria Ahonen sai Palosuojarahaston innovaatiopalkinnon 2020 kunniamaininnan miniroskis-innovaatiolle.

Vuonna 2009 Tuula-Maria Ahonen sai ensimmäisen kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän Linnanjuhliin puolisonsa Jari Peltorannan kanssa Roska päivässä -liikkeen edustajana. Kutsujana oli presidentti Tarja Halonen.